Vuoden mittaan blogi on saanut monia uusia lukijoita. Kaikille menneen vuoden tapahtumat eivät ole tuttuja, ja siksi ajattelinkin luoda pienen katsauksen vuoden 2008 tapahtumiin ja parhaimpiin hetkiin, ennen kuin suunnataan kohti uusia asioita, joita uusi vuosi tuo tullessaan.
Tammikuu 2008
Vuosi alkoi mitä parhaimmalla tavalla, sillä saatiin joulukuun lopussa asuntotarjous HOAS:ilta ja vuokrasopimus käytiin kirjoittamassa vuoden vaihteessa. Tammikuu olikin kiireinen kuukausi muuttovalmisteluineen. Silti oli se aika ihanaa kierrellä huonekalukauppoja ja suunnitella yhteistä kotia kullan kanssa. Vuoden alussa kirjoitin postauksen tuleville inttileskille.

Tammikuussa tuli tehtyä pari myöhemmin lemppareiksi muodostunutta löytöä
Helmikuu 2008
Helmikuu oli hiljainen kuukausi blogissa. Nettiyhteys ei toiminut heti muuton jälkeen ja koulussa painoi tenttiputki pahasti päälle. Kenkähankintojen puolesta helmikuu oli rikas. Ostin itselleni synttärilahjaksi kengät, joita ilman en enää voisi olla. Kirppikseltä löytyi eurolla Diorin korkkarit. Liian isot mulle ja muutenkin jo aika kärsineet, mutta rakkaat silti.

Mekko, jota on käytetty tuntemattomasta syystä vain kerran
Maaliskuu 2008
Tenttisuma jatkui koulussa vielä maaliskuunkin, mikä verotti bloggausaikaa ja intoa. Vaatekaupoissa en ehtinyt kiertelemään, mutta kirppareita kerkesin koluta pariin otteeseen. Violetit rusettikengät herättivät ihastusta. Itse olin iloisempi turkiskaulurilöydöstä. Pääsiäisaamuna odotti ulko-oven nupissa ihana yllätys - äiti oli tuonut sinne pussillisen suklaamunia!

Huhtikuu 2008
Nyt kun palaan arkistoihin, muistan taas, kuinka työläs viime kevät olikaan koulussa. Ensimmäinen työharjoittelujaksoni alkoi huhtikuun lopulla ja sitä ennen oli saatava kaikki ryhmätyöt ja tentit tehtyä. Huhtikuussakin siis stressattiin ja blogi jäi paitsioon. Ostin H&M:ltä vetoketjupaidan, josta pidän paljon, mutta joka tuntuu tosi vaikealta yhdistää yhtään mihinkään.
Toukokuu 2008
Pohdin juhlamekkoja ja Anna Suin metallihohtoinen pitsimekko houkutteli kovasti. Vieläkin joskus mietin sitä mekkoa ja teinkö tyhmän päätöksen, kun en mekkoa tilannut. Minna Parikan kengät oli särkeä sydämeni. Kevät oli mennyt laiskotellessa, mutta kesän kynnyksellä urheiluhulluus iski.

Hopeiset leggarit oli vappuasun kulmakivi
Kesäkuu 2008
Kesäkuussa löytyi Fidalta sininen nahkahame, joka odottaa edelleen lyhennystä, krhmm. Esittelin kaikki kesäkenkäni, mistä tulikin mieleen, että syys-/talvikenkäosasto voisi kaivata myös pääsyä salamavalon säihkeisiin. Juhannuksen jälkeen alkoi elämäni ensimmäinen palkallinen kuukauden kesäloma. Sen hohdokkuutta verotti kuitenkin huonot ja kylmät ilmat sekä se, että kulta ja kaikki kaverit oli päivisin töissä. No, kesän alennusmyynnit ainakin tuli koluttua tarkoin.

Juhannuksena tarvittiin nahkatakkia
Heinäkuu 2008
Esittelin alelöytöjäni useamman postauksen verran. Ennen kesälomani loppua ehdittiin kahtena viikonloppuna maalle poikaystävän sukulaisten luokse vierailulle. Niin hassua kuin se onkin, tapasin poikaystäväni maalla asuvaa sukua ensi kerran vasta viime kesän reissuilla, vaikka oltiinkin seurusteltu liki kuusi vuotta jo tuolloin.

Mökkilaituri
Elokuu 2008
Ennen paluuta koulun penkille ja arkeen ehdittiin elokuun alussa juhlia poikaystävän synttäreitä. Hahmottelin virstanpylväitä tulevaisuudessani. Kirjoitin, että kolmen vuoden kuluttua omistan Minna Parikan kengät – enää on kaksi ja puoli vuotta aikaa hommata ne. Löysin Kierrätyskeskuksesta moitteettomassa kunnossa olevan pikkumustan alle eurolla, haastoin itseni shoppailulakkoon, löysin parhaimmat farkut ikinä, pitsihulluuteni pääsi valloilleen, unelmoin Longchampin Légendestä ja kirjoitin Doven ja Syömishäiriöliiton yhteistyöstä keskustelua herättäneen postauksen.

Lemppareiksi muodostuneet nahkashortsit kintuissa
Syyskuu 2008
Syyskuussa valloilleen päässyt turkistrendi herätti keskustelua yhdessä jos toisessakin blogissa. Pohdin omaa kantaani turkiksiin. Kuun loppupuolella juhlittiin kullan kanssa seurustelun kuudetta vuosipäivää ja laitetaan hävytön summa rahaa palamaan ravintolassa. Kirppikseltä löysin Pertti Palmrothin kiiltonahkaiset saappaat eurolla – ehdoton kirppislöytöjen kermaan kuuluva löytö.
Lokakuu 2008
Lokukuussa löytyi kirppikseltä musta jakku, jollaista olinkin etsinyt jo pidempään. Sen kaveriksi löytyi samalla reissulla turkispuuhka nro 2. Nahkahousut herättivät ihastusta ja kuun lopussa löysinkin kirppikseltä kankaan, jonka ulkonäkö muistuttaa erehdyttävän paljon nahkaa. Hankin uuden kännykän ja kotiin saapui telkkari elettyämme ensin yhdeksän kuukautta ilman sitä.

Marraskuu 2008
Marraskuussa painoi koulutehtävät päälle ja työharjoittelukin stressasi. Tulin yhä varmemmaksi siitä, että päiväkoti ei ole paikka, jossa tahdon välttämättä työskennellä. Löysin etsimäni vyötärövyön ja UFF:lta löydetty ja itse lyhennetty samettimekko pääsi vihdoin käyttöön.

Joulukuu 2008
Joulukuu 2008 oli kenkäkuu iloineen ja suruineen. Ellokselta tilatut rokkikengät hajosivatkin kahden käyttökerran jälkeen. H&M:ltä saapui parit uudet kengät ja aleistakin yhdet kivat löysin, mutta ei ne siltikään täytä Elloksen kenkien jättämää aukkoa mielessä, sydämessä ja kenkäkokoelmassa. Joulua vietettiin perhepiirissä. Kullalta sain joululahjaksi aidon helmikaulakorun ja olin haljeta onnesta pakettia avatessa. Juuri ennen joulua kotikotiin vanhempien luokse saapui jotain vastustamattoman ihanaa: kymmenviikkoinen koiranpentu, Manta, joka kasvaa aivan liian kovaa vauhtia.